847

25.01.2026

PETTYMYSPULLA

Vanhemmuuden vaatimusten äärellä monet lapsiperheet väsyvät ja luovuttautuvat. Ei oikein enää tiedetä, mitä pitäisi jaksaa! Kasvatustrendit kulkevat kulkujaan: jos trendi osoittautuukin huonoksi, jäävät suosituksia noudattaneet vanhemmat heitteille syyllistettyinä. On mennyt monimutkaiseksi. Jos noudatat kasvatussuosituksia, olet enpätiiän varassa. Jos kuljet omaa tietäsi, tulet haukutuksi ja kukaties rangaistuksi jo matkan aikana. Eikö kukaan voisi yksinkertaistaa: vanhemmat, näyttäkää esimerkkiä. Hyvä esimerkki laittaa samalla sopivat rajat, sellaiset ihmisen kokoiset ja pitkälle kestävät turvatakuut.

Tyhjän saa pyytämättäkin! Pettymyspulla kuvassa on tästä hyvä esimerkki. Ilmaa kermavaahdon ja mantelimassan sijasta. Hyvä pulla muuten noin laskiaiseksi. Käy lohturuuasta, mutta ei oikein siitä puhetta pidettävästä turva- eli luottoruuasta. Nostan hattua koulujen keittiöhenkilökunnalle. Kaiken maailman ruokarajoitteiden lisäksi on järjesteltävä yksilöllisesti toimivaa turvaruokaa niille lapsille, joille ruokailu aiheuttaa epämiellyttävyyttä, jopa ahdistusta. Ja sitten yhdessä opettajien kanssa henkilökunta joutuu tulikasteeseen: miksi tuo saa nakkeja, me vain näitä kasvispyöryköitä. Epäreilua! Ennen tätä taistelua on lapsikin saanut osansa: onko se nirso vai ei. Nirsoilua ei ruokita! Inhokki, hyvikki ja hävikki. Tasapainoisen lautasmallin tasapainotehtävä. Kyllä on kuljettu pitkä matka: Ennen syötiin, mitä saatiin. Ja sitten, kun oli, mitä panna pöytään, kasvatus vaati, että toisten mitoittama lautanen on syötävä puhtaaksi; itkettävä ja syötävä. Nyt ruokailu on kehouskontoa, ortoreksiaa. Ja kun kaiken tämän liittää mielenterveyteen – soma soppa on valmis. Meitä ei auta tolkkuuntumisessa muu kuin kunnon hyvä nälkä.

Mieliruuasta nousi mieleen miellyttäminen. Olen pannut merkille, että siinäpä vasta katala kaveri. Miellyttämisen halun vaivaama on itsensä menettämisen kehällä syöksymällä syvyyksiin. Sitä luulee olevansa jotenkin sosiaalinen ja lähimmäistään rakastava, kun pyrkii miellyttämään samanmielisyydellä ja siitä kumpuavilla teoilla. Mitä vielä. Hirmuinen harha. Ihmisen pitäisi miettiä, mitä minä tällä taktiikalla olen toiselta ostamassa. Minkä tarpeen tyydyttämiseksi toimin niin, että toinen on tyytyväinen ja itse voin juuri ja juuri sietään toimintaa, jonka luulen välttämättömäksi. Kylläpä onkin tärkeä kysymys. Vähenisitkö mutkat matkassa ja koleikot ja karikot, jos jättäisin tekemättä. Jos vain yksinkertaisesti tunnustaisin itselleni ja toiselle, että inhoan nykytaidetta, mutta katselen sitä siksi, että tykkäisit minusta.