809

07.12.2025

OHO

Siihen aikaan, kun meikäläinen konseptiarkkeja käytti, piirrettiin selkeät marginaalit paperin oikeaan laitaan opettajan virhe- tai vihjemerkintöjä varten. Jos pystyviivat unohtuivat tai olivat liian kapeat, opettaja rokotti pisteitä vähentämällä. Minusta se oli väärin, mutta eipä kukaan kysynytkään mielipidettäni. Halusin huutaa, että eikö kirjoituksen laatu ja sisältö ole oleellista eikä sivuun vedetty tyhjä tila! Opettaja piti kiinni käytännöstä ja perinteestä, että tyhjällä tilalla on merkitystä. Minä jumputin ja vedin viivoja! Niin ne menevät, alisteiset ihmissuhteet! Jos opettajan merkinnät ylettyivät tekstiini saakka, sähisin, että eikö sulle marginaali riitä. Kaikkeen sitä voimavaroja tuleekin tuhlatuksi. Mutta mielipiteeni ilmaisin – salassa ja selän takana!

Linnan juhlat on juhlittu: osa keskiössä, toinen osa sivussa, marginaalissa. Hurstin soppajono koskettaa minua aina. Siunattu soppa! Siunattu marginaalimuistutus, että elämme yhä vain kahden kerroksen väkenä tai kahdessa vastakkaisesssa ääripäässä. Harmaa välialue pienenee koko ajan ellei valtion velkataakka jo kohta käänny pienempiin menoihin päin. Juhlahumu häviää ja härkäviikot, nuo työn viikot astuvat kehiin heti joulun juhlinnan jälkeen. Merkilliset mekot unohtuvat. Tarjoiluiden ihmettely häviää, eihän meille jää muuta muistimerkintää kuin ulkonäkö ja sekin kameran välityksellä. Kristallivalot sammuvat. Onnekas, joka ei sitä vielä itsekään tiedä, hävittää lasikenkänsä. Prinssi etsii lasikenkään sopivaa jalkaa! Kenet hän mahtaa löytää. - Jäihän näistäkin juhlista jotakin jännitettävää. Jos vaikka minun jalka!

Mutta isänmaallisuuskasvatus ei saa unohtua. Isomummo lauloi sotavuosina kaikkina kouluaamuina Siniristilippua. Meilläkin täällä lauloivat itsenäisyyspäivän kynttilöitä sankaraihaudoille viedessään. Jatkukoon traditio ja laulu kuuluvana ja selkeänä. Hyvään on helpompi sitoutua kuin kamalaan ja kauheaan. Itsenäisyys ei ole itsestäänselvyys: siitä on pidettävä huolta joka päivä. Ruotsissa kuulema maahanmuuttajat ovat haluttomia Ruotsin puolustamiseen, siis ainakin merkittävä osa. Tarvinneeko tuota ihmetellä! Jos asuisin Keniassa ja minun käskettäisiin hengelläni puolustaa maan rajoja, olisin taatusti haluton, ihan kokonaan haluton. Maahanmuuttaja tulee etsimään turvaa ja parempia oloja, ei menettämään henkeään vieraan valtakunnan rajoilla. Sotiminen tositarkoituksella jää niiden osaksi, jotka kokevat, että eivät ole marginaalissa näissä asioissa toimittaessa.

Aiheesta nousee mieleen saamelaiset ja heille osoitettava anteeksipyyntö. Anteeksipyyntö tulee olemaan valtiollinen, ei henkilökohtainen – eiväthän rikkomuksen tehneet enää ole anteeksi pyytämässä. Ja koska teot koetaan ajan hengen mukaisiksi ja kollektiivisiksi hölmöilyiksi, ovat pyytäjät ja antajat tässä elämänvaiheessa aika oudossa tilanteessa. Hyvä, jos pyytävät. Anteeksipyyntö ei kuitenkaan ole oikea elleivät pyytäjät tässä ja nyt korjaa virheitään. Valtiollisesti voidaan julistaa julma kohtalo, mutta tämän päivän politiikan realiteetit, niiden on näytettävä, että olemme oppineet vahvimpina tekemistämme virheistä. Muuten juttu on sanahelinää ja teatteria, joka ei johda mihinkään muuhun kuin uusiin katkeruuden ja epäoikeudenmukaisuuksien syntymiseen.