930

23.05.2026

NIIN HYVÄÄ PUUTA

Loirin laulun sanoja lainatakseni – niin hyvää puuta, niin hyvää puuta se on. Onpa hyvinkin – arkusta arkisiin asioihin. Kaunein puu on kasvavana ja sitten vasta kaikkina niinä tarpeina, joita se tyydyttää. Nykyisin ihmiset yksinäisyydessään ja tunnneköyhässä olemisessaan halailevatkin puita. Mikäs siinä, kunhan eivät sentää ylimerkityksellistä rungon mahdollisuuksia antaa parempaa elämää.

Mitä on hengellisyys palliatiivisessa hoidossa. Laajentaisin ajatuksen koko loppuelämää käsittäväksi kysymykseksi. Mitä on hengellisyys, kun kuolema lähestyy meitä. Katoliset ovat taas tutkineet ja yrittävät vastatakin. Helpointa on sanoa, mitä hengellisyys siinä tilanteessa ei ole. Mitä se sitten lopultakin on, on kerran elämässä kokemus itse kullekin. Loppu on toisten tulkintaa, ei välttämättä tosiasioita.

Äitini, isomummo on meillä kotihoidossa! Kun lähestytään lähelle sataa vuotta, ei tarvita puhua palliatiivisesta hoidosta, vaan matkanteosta kuolemista kohti. Minäpä kerron! Äitini tietää tarkalleen, mihin hän on menossa ajan rajan ylittäessään. Hän on rauhalllisen vakuuttunut ja varma. Jos Jeesus on ollut mukana koko syntielämän ja pyhän elämän – on Hän lupauksensa mukaan läsnä lähdössäkin – muutenhan Hän ei olisi Sanansa mittainen mies! Koska hän riippuu minussa, Minä pelastan hänet!

Ennen kokematon tapahtumaketju meillekin. Jumala on puhunut ja kertonut minulle monin tavoin äidin lähdöstä jo vuosien ajan. Mitä tiiviimpi side sitä pitempi aika irroittautumiseen. No, meillä täällä ainakin. Isomummo oli pari päivää sitten takapatiolla kutomassa sukkaa. Ystäväni piipahti tuomaan viimeisiä puolukoita puuroon. Ihanaa, kiitos! Hän pysähtyi katsomaan isomummoa ja sanoi: kuule, näen suuren valkoisen enkelin seisovan äitisi selän takana! Ihmeellistä. Kerroin äidille näyn, kun ystävä lähti. Voi toki, vastasi äiti. Onhan se ollut siellä jo jonkin aikaa, kyllä minä tiedän. Mutta tekisi nyt jo työnsä! Äiti tarkoitti saattotyötä Taivaskotiin. Juttelu käytiin ihan arkisesti kuin olisimme puhuneet koivun lehteenpuhkeamisesta.

Esimerkiksi tälläistä voi siis olla hengellisyys lähtöä tehtäessä! Tiedän, että toiset huutavat kauhusta matkan alkaessa. Toiset kohottavat kädet hymyssäsuin kuin Ystävän kohdatessaan. En tiedä, arvelen kuitenkin. Niille lähtijöille, joille matkan päämäärä ja tapa on selvä, lienee annettu rauha samassa paketissa. Ne, jotka jatkavat maailmanmatkaa mustaan aukkoon tietämättä kohtalostaan, ymmärrän hyvin pelon huudon merkityksen. Voi miten paljon meillä olisi oppimista lähteviltä ihmisiltä. Liian moni lähtee kuitenkin ypöyksin. Olisi kiva, että olisi saattaja pitämässä kädestä. Ja riemu on tietää, että enkelisaattaja on selän takana ja tuntee tien Jumalan suuressa iankaikkisuudessa. Turvallista matkaa. Ja iloisiiin jälleennäkemisiin!