861

11.02.2026

NALLEAKIN NAURATTAA

Kovin on muuttunut nallenallukoiden ulkonäkö. Ajankohtaiseen suuntaan. Mitä nyt näin konkurssiaaltojen suhteen muuta voisi trendiltäkään odottaa. Nuoret katsovat leluseikkailua hylätyssä lelutehtaassa ja sen ulkopuolellakin. Viisi yötä Freddyn kanssa korvaa kyllä aikuisten kokemuksia Orpon hallituskaudella. Ruumiita tulee, ellei konkreettisesti niin henkisesti ainakin. Olemme kierteessä: tulipalo, talousromahdus vai äkkikuolema – on siinä, mistä ottaa!

Sähköshokki käy hyvästä alkulämmittelystä. Kun pientalon vielä maksamaton koti saa satojen ja satojen laskun pörssisähköstä – hyytyy hymy kotilieden ympärillä kärvisteleviltä. Mutta auttaahan yhteiskunta. Eikös se Wahlroosin Nallekin nauranut, että lähettivät sitten rahallista sähkökompensaatiota, pyytämättä. En minä sitä olisi tarvinnut. Minulla on kyllä rahaa maksaa sähköstäni! Mutta niin vain sai, eikä takaisin peritä.

Vaan annapas olla, kun tositarvitsija odottelee kompensaatioita. Määräraha on, mutta odottaa ainakin puoli vuotta jakamista. Ja sitten, kun napsahtaa, kolahtaakin kunnolla. Ihan liian suuri lasku, joka johtuu ihan liian monista neliöistä – ei makseta, muuttakaa pienempään. No jos tilille asti ehtii, astuu Kela kuvioihin mutkistamaan matkaa entisestään. Niillä on sydänkin kylmennyt! Koska saatte niin paljon sähkötukea, vähennetään se teidän muista tuistanne kunnes tasaus on tapahtunut: eli ette ole saanut yhtään enempää kuin tavallisestikaan. Ei valtion kassa kuulkaas pohjaton pakkaus ole! Jos siinä yrität sanoa, että en tullut autetuksi, tulee Tuntemattoman sotilaan sellaiset rätingit, että siinä on kuulkaas kuluttaja joka ikinen sentti, joka teille kuuluu. Ja sitten tilille vielä kiittämättömyydestäkin. Älä vain julkisesti mene sanomaan, että olisit tarvinnut kompensaatiota: pitävät köyhänä ja sellaisena, joka ei osaa pitää villasukkia eikä taloustiliä kohdillaan. Nallet hohottavat – onhan niillä leukaperät sulina voista ja lämmöstä.

Tämä valtion näennäisauttaminen on kuin kokemukseni vuosikymmeniä sitten tapahtuneesta kirkon diakonia-avusta. Lautakuntaan päädyin varajäsenenä. Eivät kutsuneet toista kertaa! Kas käsitteillä oli kolmen lapsen yksinhuoltajan vilu ja nälkä. Kyllältänsä saaneet siinä istuivat kahvikupin ääressä sommittelemassa tuomiota: annetaanko vai eikö anneta ja jos, niin minkä verran. Minkähän takia se sitä tarvitsee. Onkohan se käyttänyt rahansa kaljaan tai muuhun kamalaan. Ja ainakin yhdellä alakoululaisella oli Adidakset jalassa – olisi siihen prismastylekin riittänyt. Onko siis holtitonta rahankäyttöä. Aikansa sottailtuaan ja kolmatta kuppia täytettäessä yksi rohkeimmista ryhtyy ehdotuksen tekemiseen. Annetaan kuulkaa reilusti, kun kerran annetaan. Ehdotan 20 euroa! Rahan laatu on muuttunut, mutta arvo nykyeuroissa pitää kutinsa. Siihen jo joku kellokasta komppaamaan, että juu, tehdään niin. Vaikka kyllä nämä diakoniavarat alkavat pian loppua, jos näin avokätisesti jatketaan. Arvovallaltani vähäisimpänä älysin pitää puheenvuoroni viimeisenä. Ja oli siinä se siunaus, että kaikki komppaavat mielipiteensä esittäneet, joutuivat tulilinjalle. Että arvon rouva ja herrat. Kun menette ruokakauppaan, mitä saatte 20 eurolla. Ovatko herrasmiehet milloin viimeksi käyneet maitokaupassa. Ja muistettava on, että ruokittavana ovat kolme keskenkasvuista ja kamalan nälkäistä lasta. Ei palan painike äidillekään olisi pahasta. Jos on oikein viisas, kahdella kympillä saa kahden päivän ruuan ja aamiaismurot päälle. Räyhäämiseksi leimatun puheenvuoroni niittaa toteamus pöydän toiselta laidalta: Pitääkö muroja ostaa, kaurapuuro olisi taloudellisempaa! Tuli täyslaidallinen – vai mitä.

Minäpä kerron! Mutta ensin ruksaan kyselylomakkeen kaikki kohdat: tyhmä, liian hätäinen, ei ole ottanut tarpeeksi selvää eikä kilpailuttanut, holtiton rahan käyttäjä, ei ole talouspuskuria – osaamaton ja avuton! Ja sen minä ruksaan myös, että pankkiasioissa valittaminen on yhtä tyhjän kanssa. Et voi valittaa kuin itsesäätelyä ja omavalvontaa harjoittavaan yksikköön. Luuletteko, että pankki puree omaa kättään. Ei veikkosella. Omavalvonnassakin on sellaiset rätingit, että kun kerran kiikkiin saatiin, niin siinä pysyt. Emme me kuulkaa voi mitään noin vain tälle asialle tehdä.

Pysytään asiassa, mieluiten ei minun arvostelemisessa. Mutta kun laskuja vääntää maksuun mahdottomasta, siis olemattomasta – voi mennä kolmekin vuotta, että vasta sitten älyää … Minulla on joidenkin kymmenien tuhansien yhdistelylaina, jota olen maksanut kolme vuotta. Mutta ihme ja kumma – pääoma on suurempi nyt kuin lähtökohta lainaa otettaessa. Miten tämä pankkikulta on mahdollista. Olen maksanut lainaa jo noin 30 000 euroa, siis velkasummaan nähden yli puolet – ja olen velkaisempi kuin matkaan lähtiessäni. Juu hyvä rouva, pääoma ei pienene, mikäli käytätte kaksi mahdollista lyhennysvapaata vuodessa. Pitää olla käyttämättä, niin kyllä se siitä ajan kanssa. Mutta kun minulta loppuvat elinvuodet noin niin kuin ihan tilastollisestikin ottaen. Ei voi mitään, ei voi. Ja hyvää päivänjatkoa!

Ihminen ilman taivastiliä on kyllä kylmässä kyydissä! Herralle on helpompi sanoa, että olen nyt kyllä tosi kurimuksessa. Ihmiset ottavat jälkiviisauden ensimmäiseksi esille: että mitä olisin voinut tai olisi pitänyt tehdä toisin. Vaan, kun en ole. Herrani ja Velkavapahtajani ottaa esille tähän hetken sekunnilleen. Tehdään Tuija näin! Apu minulle tulee Herralta, joka on tehnyt taivaan ja maan. Taivaan omavalvonta ei ole pelleilypeliä ihmisten tuskalla eikä tietämttämyydellä. Täältä pesee – huudetaan Taivaasta. Ota vastaa, äläkä unohda, mitä hyvää Hän, sinun Auttajasi, on sinulle tehnyt.