761

24.09.2025

MAAMUNAMYSTIIKKAA

Syksyn pihavalaistustrendinä ovat katsottavaksemme ilmestyneet maamunia muistuttavat valkeat valopallot. Sienenä maamunat ovat kauniita sekä värinsä että muotonsa puolesta. Luonto lienee inspiroinut valopallojen tekijääkin niin kuin monessa muussakin tekemisessä. Hienoimmat valopallot ovat etäsäädettäviä ja erilaisilla valoilla varustettuja. Itse asiassa niillä voi hyvin kommunikoida yhteisön ympäristön kanssa. Punainen valo voisi tarkoittaa, että älkää nyt piipahtako meillä. Keltainen maamuna viestittää, että soita ja sovi ensin. Ja lopulta vihreä sävy toivottaa rohkeasti tervetulleeksi. Jos siis ei tämän vertaa kestä keskustella, maamunat vain töihin vuorovaikutusta ylläpitämään. Soittavathan meille robotitkin! Miksi siis ei voisi valoilla venkoilla.

Pitäisi olla puskurivaroja erilaisten sattumuksien varalle. Pitäisi tukea valtakunnan talouskasvua kuluttamalla. Ja työttömyys sen kuin vain kasvaa. Juuri tällaisella hetkellä on mitä sopivinta ostaa lippu elokuviin ja viivähtää Viimeisessä näytöksessä. Downton Abbey on paikka, jossa voi unohtaa arjen edes pieneksi hetkeksi niin, että ehtii sylkensä nielaista. Toimintaelokuviin tottuneet kyllä pitkästyvät. Elokuvan viipyily lähes juonettomassa kertomuksessa viihdyttää vain huone- ja pukuloiston osalta. Sarjan juonenkäänteet nivotaan yhteen ja loppuun ilman sen kummoisempia tapahtumia. Oikeastaan elokuvan pointti on siinä, että hötkyilemättä sukupolvet toisensa perästä kulkevat samoja käytäviä – kukin tavallaan ja taidollaan. Muutoksessa on riskinsä. Monumentti kestää, vain ihmiset vaihtuvat. Jokainen vuorollaan jättää sisäpiiriin pienen jäljen, jota historiaksi suureellisesti kutsutaan. Hyvä niin!

Älä unohda siunata ja kiittää niitä lähimmäisiä, jotka pyyteettömästi kulkevat rinnalla silloinkin, kun et kykene muuhun kuin kompostosi sisältöä kääntämään. Eivät piittaa ikävistä tuoksahduksista: kuuntelevat ja vastaavat, kun kysytään. Ja jos kaikki vielä tapahtuu ilman arvostelun aiheuttamaa ankeutta – syytä kiitokseen on yltä kyllin. Taivas pukee iloksemme arkienkeleitä!

Tässä istun enkä muuta voi! Upealla historiallisella tv-tuotannolla on nyt viimeinen näytöksensä. Saamme vapauden ajatella itse, miten ihmiskohtalot ja tulevat tapahtumat jatkavat kertomusta. Itse istun kuin tienhaarassa. En näe kumpaakaan suuntaa, mutta sisin kertoo, että eletty elämä on kuin proBlogi. EpiBlogista toivon loistokasta ja niiden unelmien toteutumista, joista yhä vielä haaveilen. Olen jättänyt Elisabeth Taylorin ulkonäön ja paljon muuta humpuukia listoiltani. Jos voisin vielä kesken jääneet velvoitteeni hoitaa kunnialla loppuun. Jos vielä voisin palvella niin, että siitä työstä itsekin iloitsisin. Tällä tarkoitan ihan vieraiden ihmisten hyvää, omista haluan pitää huolta, vaikka voimavaroista jotakin puuttuisikin. Kuulun nyt siihen saavutettuun miljoonaan vanhentuneita suomalaisia. Miljoona hyvää työtä ennen itse kunkin epilogia voisi tehdä meille kaikille terää! Ja mitkä mahdollisuudet: mikäli Taivas katsoo arvolliseksi sitoutua tekemisiini. Avaan siis pussin siunausten siemeniä!