735

07.08.2025

LILJAKUISKAAJA

Olen määritellyt hevoskastanjasiskon ihan pieleen. Ei arvoalueella asuminen ja taloudellinen vakaus kaikkea määritä. Katsokaa nyt hänen kesämökkinsä liljaloistoa. Jos näiden kasvattaja ei ole liljakuiskaaja ei sitten kukaan. Millaista lie lily-kieli, mutta kasvun se näyttää takaavan vaikka vain terälehtiin suhisemalla! Opettavaista. Enpä ole niin varma, haluaisinko olla itse komeutta ja kauneutta uhoava lilja. Kas kukkien haju on luotaantyöntävä. Luonto tasaa – eikä aina niin armeliaasti. Mitä hyötyä on kauneudesta, jota ei voi lähestyä kamalan hajun takia. Mitä tästä siis voisimme soveltaa omaan arkeemme: tasan käyvät onnen lahjat; yksi hyvää ja toinen huonoa samassa paketissa. En millään malta olla antamatta aineksia liljankasvattajan itsearvioinnille. Kysyn, mitä hyötyä on kaksimetrisestä haisevasta varresta. Eikö olisi parempi laittaa mittaa kukkien loistoon ja hajunpoistoon. Heh! Kateus vie liljatkin kasvattajan käsistä.

Isomummohan se vain jaksaa päivitellä, hermostuakin. Hänen juurissaan on vain toinen puoli savolaisuutta. Miten ihmeessä hän on niin leimautunut tähän suomalaiseen aboriginaaliryhmään. Mutta joka kerta, kun mainoksessa huuhdahdetaan, että ”päivöö”, saa iso hepulikohtauksen. Ei pitäisi lainata murretta ellei viitsi etsiä oikeata muotoa. Savossa ei sanota päivöö – vaan päevee! Vaikka niinhän se taisi ollakin, että täällä vastuu on kuulijalla, ei puhujalla.

Tubettajalle, joka mainosti pikapuuron tekemistä vain hiutaleisiin kuumaa vettä lisäämällä – annan suosionosoituksen. Näin sitä pitää, murteella tai ilman. Koululaiset ovat innostuneet tästä trendistä, joka voittaa halpispitsan mennen tullen. Monia makuja ja itse sekoitettuna – kaverille kanssa. Hieno juttu. Ennen savossa sanottiin, että sakkee ( siis paksu ) pyssyy saparon alla – vaikka sikoja emme olekaan. Nykynuori käsittää kyllä: liian löysä puuro ei pysy lusikassa, vaan tuppaa ryntäille ryntäilemään.

Nyt on opettajien aika lyödä rintoihinsa ja tuntea onnistumisen iloa, vaikka se joskus vaivalta ja vääntämiseltä tuntuisikin. Rippikoulun kasvattajat eivät kestä nykynuorten menoa viikkoakaan, ja opettajilla on koko lukuvuosi kestettävänään. Ymmärrän vaarallisen veijarimaisuuden, mutta oven saranoilta nostaminen ei ole juttu eikä mikään. Meidän aikaan oven yläpuolelle laitettiin vesiämpäri, joka kippasi lastinsa iltatarkastusta tekevän pastorin päähän. Kaikki nauroivat! Oli oikeastaan suosionosoitus, jos sai olla jäynän kohteena. Nuoret osoittavat kummallisesti hyväksyntää!

Olen elintenluovuttaja. Jos tästä raadosta on jollekulle hyötyä kuolemani jälkeen – voin kyllä tehdä jonkun toisen elämästä helpompaa. Näistä uutisjuoruista en mene kuitenkaan takuuseen. Väittävät, että jossakin päin maailmaa laittavat kaikki kansalaiset suoraan ja lupaa kysymättä elintenluovuttajiksi luovutuslistalle. Enää ei lompakosta tarvitse siis löytyä luovutuspassia eikä ole tarvis edes omaisten antamalle luvalle. Siitä vain viimeisellä tai melkein ainakin – hengenvedolla kierrätykseen. En minä huolta kanna toimivan elimen muuttamisesta toiseen habitukseen – vaan siitä, että maltetaanko odottaa, kunnes luovuttaja täyttää kriteerin kuolleesta, mutta riittävän tuoreesta. Elämän kunnioittaminen esimerkiksi eutanasian tai abortin osalta on heppoista. Voiko käydä niin, että tuoreustakuu nopeuttaa jonkun piakkoin kuolevan elämänpäivien määrää ja laatua. Tähän saakka olemme ajatelleet, että omistamme kehomme vaikkakin vain paljain jaloin. Jos emme enää omistakaan, siirtyy keho-omaisuus kehovallanpitäjien ja mammonan armottomalle armolle.