803

26.11.2025

KUUSEENKURKOTTAJAT

Joulukuusidilemma: eläviä ei saisi kaataa haaskuuseen eikä tekopuita tehdä muovista. Millaisen kuusen siis kotiin tuoda saamme, trala la la lallaa. Miten olisivat puu tai lasi tai keramiikka. Pöytäkokoisista voisa vallan mainiosti siirtyä suurempiin laitoksiin. Kierrätyslasi olisi tässä oivassa käytössä myös allegikkoja ajatellen. Entäs hamppu, nokkonen tai lumppu! Jos oljista voi rakentaa valtaisan pukin, kai se taipuisi kuuseksikin. Tekstiilikuuset saattaisivat matkia tuoreita vihannalla tavalla. Jotakin uutta soisi markkinoille tulevan – että maailma pelastuu. Lapsille laitellaan kuuset. Aikuiset voivat tyytyä tuoreisiin kukkalaitoksiin ja säästyä havunneulasten kalastelulta. Niitähän yleensä löytyy vielä juhannuksenakin maton poimusta tai sohvan nurkasta. Joulupuu on rakennettu! Parasta tuoreessa on tuoksu. Kuusisuihke!

Jouluun valmistauduttaessa tuntuu kamalalta, että perheväkivalta on isosti otsikoissa. Varsinkin naisiin ja lapsiin kohdistuva vaara. Saavat miehetkin osansa ja vanhukset, kun rahanahneudessa näytetään mummolle neljä nurkkaa yhtä aikaa. En tiedä, millaista on elää nyrkin kanssa kotona – eikä pitäisi kenenkään muunkaan.

Olemme täysin voimattomia kaiken väkivallan suhteen. Olemme myös madaltaneet turhautumisen rajaa: minulla on paha olo, siispä isken puukon toisen kylkeen. Samalla on hämärtynyt se seikka, että väkivallan kohde on tunteva ja kärsivä ihminen – ei objekti, jolle voi tehdä mitä tahansa. Fyysinen väkivalta pääsee otsikoihin. Joskus vaikeampikin psyykkinen raakuus jää paljatumatta piiloon ja niin myös käsittelemättäkin puhumattakaan rankaisusta. Kaulaa myöten – sanoisi tarkkaavaisempi katsoja. Kohta loppuu happi ja hengityselimet täyttyvät saastasta. Haluaako joku tehdä jotakin! Ja varmaa on, että päihteet tappelussa eivät ole puolustus vaan lisärike ja raskautus.

Kaikille lienee selvää, että ei saisi. Tämä on luonnotonta ja sivistyneelle ihmiselle sopimatonta. Tosin näyttää siltä, että mitä suuremmassa määrin tieto lisääntyy sitä enemmän jäämme tai jättäydymme perusvaistojemme varaan. Eikö ihminen kykenekään käsittelemään kaikkea. Vai eikö luomakunnan kruunu halua, koska oma etu on paras etu!

Intohimo- ja mustasukkaisuusväkivalta voisi olla poistettavissa oppimalla elämän perustotuuksia. Kestävät ihmissuhteet perustuvat aina vapaaehtoisuuteen. Tämän takia Taivaskin odottaa meiltä vapaaehtoista valintaa sen puoleen. Pakko ei ihmissuhteissa ole kestävä määre. Rakkautta ei kukaan voi vaatia tai määrätä johonkin mittaan. Rakkaus on tai ei ole tai sitten sitä voidaan kuvata sinne päin ystävyydeksi tai tuttavuudeksi. Ellei ihminen sitoudu toiseen vapaaehtoisin sitein – ei kahlein, mitään sitoumusta ei synny. Vapaaehtoinen sitoumus on valinta! Kun tämän sisäistää, huomaa, että tappelu tavallliseen aikaan parisuhteessa ei vie muuta kuin lähemmäksi kehittyvää inhoa ja pakokauhua. Vaatimus rakastaa tappaa sen viimeisetkin rippeet. Kun kaksi ihmistä valitsee samaan suuntaan, syntyy suhde. Se, että lyö tai tappaa ihmisen, joka ei suostu tuumaan, osoittaa mitä suurinta käsityskyvyn puutetta myös omaa tilaa kohtaan. Pakolla otettu on kannettu vesi kaivossa – ei kestä ei! Viisaat sanovat, että rakastavaisten on syytä rakastua joka päivä uudelleen ja uudelleen. Yhteinen hyvä olo ja toisen kunnioitus on paras vihkivalan uudistaminen, myös ystävyyssuhteen ylläpitämisessä.

Kristillisen etiikan ja moraalin ohje on tämä: miehen tulee rakastaa vaimoaan tai kumppaniaan samalla tavalla kuin hän pitää huolta itsestään ja hyvinvoinnistaan. Vaimon puolestaan tulee kunnioittaa miestään. Rakkaus syntyy, kunnioituksen voi myös ansaita ja hankkia. Mielenkiintoinen tehtäväjako! Rakkaus, ei myöskään kunnioitus kehity nyrkin ja hellan välissä. Rakkaus versoo, kun molemmat osapuolet tekevät saman kysymyksen: mitä meille kuuluu tänään, vapaasti ja viisaasti.

Väkivallan suurin haaste on sanoutua siitä irti. Tämäkin on valinta. Olisi uskallettava miettiä ja nähdä tosiasiat, ei tyynnytellä itseään siihen olotilaan, että kestettävä on, koska ei lyö eikä juo. Mutta muutosvastarinta asuu meissä ja voi hyvin. Hankala on tehdä suuria ratkaisuja, koska voimavarat menevät sinnittelyyn. Julkisuudessa mietitään, että mikä ihme saa naisen pysymään liitossa, jossa väkivalta kuuluu elämisen valikoimaan. Ainakin pelko! Mitä vielä kamalampaa tapahtuu, jos yritän irti pois pahuudesta. Toinen syy on se, että lasten takia. Kuka kysyy lapsilta, että tämäkö vai toinen vaihtoehto. Väkivalta myös vääristää ajatuksia pitkässä juoksussa. Se, jota lyödään tai rääkätään, alkaa uskoa, että hän tässä on se syyllinen. Jos vain voisin miellyttää enemmän, kaikki muuttuisi hyväksi. Surullinen harha. Totuus tekee vapaaksi ja joskus totuuden kertomiseen tarvitaan tukea. Kun väkivallasta pyritää eroon, ei etsitä omaa mielihyvää, vaan pelastusta. Jokainen väkivaltaa elävä perhe tarvitsisi perhepartion: turvaihmisten joukon läheisistä ja viranomaisista. Eihän jätetä!