777

20.10.2025

KUURAKUORRUTUSTA

Odotuksia on, mutta epämääräisiä ja ennalta arvaamattomia. Miten siis sitten tuntematonta tapaamaan. Ehdotan uutta ohjelmaa! Pällistellään päättelemällä ja paljastetaan vasta sitten todellisuuden kasvot. Aamukuura ennakoi lunta ja jäätä. Ajattelen näin. Pidetään henkilö piilossa loppuhuipennukseen asti, mutta kerrotaan hänestä kaikkea mahdollista. Millaisen ihmisen oletat kohtaavasi, kun salaisuus paljastusten jälkeen kohdataan. Siis: näytä postilaatikkosi sisältö, niin kerron, millainen olet. Annapa, kun katson kirjahyllysi sisällön, päättelen siitäkin tosi paljon – ja varsinkin silloin, kun kirjahyllyssä on pelkkiä koriste-esineitä tai sitä ei ole ollenkaan. Vilkaisen pankkitiliäsi – vaikutunko vai en. Oma-kantaan päästää harva, mutta se toisi paljon selontekoa, joskin tekisimme paljastettavista kasvoista mahdolllisesti kyvyttömämpiä kuin he ovatkaan. Entäs jääkaapin sisältö. Oletko siis sitä mitä syöt! Vaatekaappi kertoo kuluttamisesta ja mausta. Veski puhuu puhtauden puolesta. Matkustaminen kertoo moraalista! Ja kalenteri kertoo melkein kaiken. Eikö olisikin hauska miettiä, millaisten asioiden saaattelemana minkin moinen ihminen muodostuu. Siis sometiliä ei juuri tarvita, että totuus paljastuu. Ja ehkäpä tarvitaankin, koska tili on yli-ilmoitettu liian hyvillä, siis valheellisilla paljastuksilla. Ja parasta: tee analyysi omista tiedoistasi – saatat yllättyä itsekin.

Toisiaan vastaan kamppailevat valtion päämiehet vihaavat toisiaan. Miten turhaa ajanhukkaa. Vihalla ei päästä mihinkään. Se on kuormitusta, joka syö voimavarakuormasta. Se ei ole edes liikkeelle paneva voima. Vihasta tulee itsetarkoitus ja näytelmä voimien mittelöstä, jonka jotkut toiset ja syyttömät usein suorittavat ja kärsivät myös vihan hedelmien seuraukset. Vihaamisen sijasta kannattaisi miettiä, mitä on tehtävissä. Aina on! Eikä asian ytimeen pääsemiseksi tarvitse olla edes kovin nöyrä. Onko tässä mitään mieltä ja johtaako juttu johonkin – vai melskataanko muuten vain.

Jos on varaa vihata, on voimavaroja myös vihan kampittamiseen. Eikä muuten tarvitse olla valtion päämies. Jokainen kohtaa joskus vihan ja päättää suhtautumisensa siihen.

Uutisen mukaan Ruotsi hamstraa elintarvikkeita tulevaa sotaa silmällä pitäen. Ilmeinen ajatus uhkasta tulenee idästä. Onko meillä ajatuksen aineksia miettiä, millä perusteella oletamme uhkan olevan ja minkä näköinen se sitten on. Että tuntematontako kohtaamaan vai vanhaa tuttua. Jos käyn läpi kaikkea sitä tietoa, mitä sodan uhkasta on tarjottu – päädyn itään ja lähelle naapuriin. Mutta mutta! Analyysini on hieman erilainen. Naapuri tahtoo tavata, mutta sopuisammin kuin oletamme. Se haluaa tulla kutsumatta ikään kuin vuokralle siksi aikaa, kun sopiva asemoituminen sitä vaatii varsinkin pohjoista ajateltaessa. Naapuri tarvitsee esteettömän kulkuluvan sinne, minne se kuvittelee parhaaksi paikaksi puolustuksensa sekä lyhyellä että pitkällä tähtäimellä ajan ja aseistuksen suhteen. Ja jos vielä saa muuta hyötyä, aina parempi juttu. Naapuri ei näet ole hölmö: onhan Natossa vastusta nitistettäväksi. Pienimmillä panoksilla päästään parhaisiin tuloksiin käyttämällä rauhanomaista röyhkeyttä sillä perusteella, että ihmishenkiä säästyy. Ja mitä ruokaan tulee, vieraat joudutaan myös ruokkimaan. Että kyllä Ruotsissa tiedetään, mitä vieraanvaraisuus tarvitsee toimiakseen, jos mieli itsekin syödä. Tiedettäisiinpä meilläkin.

Kuura ja musta jää todistavat, että vaikka sama toistuu kerran vuodessa, emme ole koskaan siihen oikein hyvin valmistautuneet. Lumen maa, joka yllättyy aina sen ilmestymisestä. Kokemus ei aina ole toinen luonto: kukka se on kuuran kukkakin! Ja mitä viihdyttäviin analyyseihin tulee, blogi kyllä paljastaa paljon. On kuitenkin osattava erottaa huumori tosiasioista ja sarkasmi syvimmistä ajatuksista. Aina jää tulkinnan varaa. Käytän sitä pyrkiessäni parempaan ilmiasuun. Lukija kuitenkin päättää, onko tekstini elämäni proBlogi vai epiBlogi!