895

27.03.2026

KOULUHUOLESI KAIKKI HEITÄ

Kovat ovat tulevat ajat ja Ollin oppivuodet vieläkin kovemmat! Tulossa oleva perusopetuslain muutos suoltaa taas suunnitelmia eikä mikään sittenkään muutu.

Onko tämä nyt uutinen, että oppilas voidaan jättää siirtämätttä seuraavalle luokka-asteelle. Onko odotettavissa, että tämän touhun myötä syntyy oppilassukupolvi: jäin luokalleni, koska se oli siihen aikaan trendikästä!

Luokalle jättäminen ei ole pelkästään oppimiskysymys. Se on tarkkaan harkittava ja viimeisenä keinona käytettävä toimenpide. Miksi? Siksi, että oppilaan jättäminen pois omasta sosiaalisesta viitekehyksestään saattaa sairastuttaa ja joka tapauksessa vaikeuttaa kokonaisvaltaista hyvinvointia ja siksi myös oppimisen motivaatiota. Älkää ihmeessä! Kyllä on raaka toimenpide. Miten työelämässä! Jäät palkatta elleivät tavoitteet täyty. Ei lapsilta ja nuorilta pidä vaatia enempää kuin aikuisiltakaa.

Ei tule syntymään mitään yhtenäistämistä eikä yhdenvertaistamista. Meillä on jo nyt ainekohtaiset oppimistavoitteet ja arviointiperusteet. Kaikkea on – sitä ei vain osata tai haluta käyttää. Opettaja ottaa oppikirjan ja alkaa paukuttaa! Siitä lähtee opetuksen ensimmäinen ja perustavaa laatua oleva virhe. Työ helpottuu, mutta tavoitteet hämärtyvät. Samoja oppimateriaaleja käytetään koko maassa – eikä opetus sittenkään ole samanlaista kaikille oppijoille. Ei tietenkään, koska työ on ihmiskeskeistä eikä asiakeskeistä!

Kun ei haluta tehdä perustavaa laatua olevaa remonttia, ryhdytään puuhaamaan osaamistakuuta. Kuinka monta kertaa viranomaiset aikovat jättää lapsen kertaamaan opintojaan ja kuka sen maksaa. Onhan tässä tietty opetttajien työllisyysnäkökulma. Lapset kuluttavat koulunpenkkejä, että saadaan riittävä ryhmäkoko opetuksen toteuttamiseen ja opettajalla säilyy hyvä tuntikertymä, eli siis palkkatyö. Olipas kyynisesti sanottu!

Lapsen oikeus ei ole pelkästään oppia. Hänellä on oikeus oppia juuri sen verran, mihin hän kykenee. Elleivät tavoitteet täyty, oppilaalle annetaan todistukseen sana: osalllistunut. Se kertoo kaikille, että tavoitteita ei olla jostakin syystä saavutettu – mutta lapsi jatkaa siitä huolimatta opintopolkuaan. Jospa jossakin kohtaa tärppäisi paremmin. Koulun jälkeen elettävä elämä ratkaisee koulumenestyksen onnistumisen. Voin luetella lukemattomia lapsia ja nuoria, joille koulu on kamaluus kaikkine käytöshäiriöineen – ja sitten kuin taikaiskusta elämä kantaa ja he elävät hyvää, tavallista arkea tehden sitä työtä mitä osaavat ja toivottavasti haluavat.

Tavoitteiden saavuttamista tullaan uudistuksessakin mittaamaan koetuloksin. Tästä seuraa se, että opettaja opettaa koetta varten, ei elämyksellisesti elämää varten. Tulee kaavamaista ja tylsää pakkopullaa. Eivätkö oppivuodet yo-kokeisiin valmistautumisesta ole opettaneet mitään.

Kukaan ei uskalla sanoa ääneen, että oppimisprosessissa ei ole pelkästään kysymys oppilaasta eikä hänelle suodusta työrauhasta. En ole kuullut yhtään puheenvuoroa opettajien osaamisen tasosta! Meillä on ns. huonoja oppilaita mutta myös kelvottomia ja ammattitaidottomia opettajia. Opetus ei ole vallankäyttöä ja määräämistä – vaan innostamista kulloinkin kysymyksessä olevaan aihepiiriin mahdollisimman monipuolisesti. Jos on leipäpappeja, on myös leipäopettajia. Palkka juoksee, vaikka oppimistuloksia ei saavutettaisi juuri ollenkaan. Miten opettaja jätetään luokalle. Kysynpähän vain!

Jos jotakin, niin tämä. Laatikaa vähimmäistavoite ainekohtaisesti elämä mielessä pitäen. Matematiikka: osaa laskea rahansa ja maksaa niillä. Millä ehdoilla oppilas selviää elämässä. Kun hän osaa sen, voi hänelle antaa osallistunut opetukseen merkinnän. Kaikki eivät opi, kaikkia ei kerta kaikkiaan kiinnosta juuri silloin, kaikilla ei ole sellaisia elämän edellytyksiä, että koulusta muodostuisi se nuoren työ, jota kuuluisi hoitaa.

Tekoälyn aikakauteen siirryttäessä kulkevat koulutsvaatimukset päinvastaiseen suuntaan: ulkoa asioita toistava sukupolvi. Mihin heitä tarvitaan, kun robotti osaa jo kertoa kaiken. Meidän pitäisi keksiä keinot etsiä ja elvyttää ajatteluprosessit ja löytää luovuus. Siinä meille tekemistä kerrakseen! Juju on tässä. Haluammeko, että kasvaa luontoa suojeleva ja varjeleva sukupolvi . Unohdetaan sukajalkaiset ja vasaravarpaiset. Kaikkein tärkeintä on luoda voimaannuttava tunneside omaaan ympäristöön ja sen hyvinvointiin. Kunnioita kaikenlaista elämää! Ja kaikki muu hoituu tältä saralta ihan itsestään. Ei ole sellaista kiinnostuksen kelkkaa, johon ei löytyisi lähtijää, tutkijaa ja kehittäjää. Ei tukahduteta knoppitiedolla ja sen toistamisella intohimon paloa eikä tiedon janoa.