808

06.12.2025

KOIVUKANSA


Uljaana haviseva pihakoivu, jonka oksille peippo tekee pesän! Suomen kansallispuu on rauduskoivu! Olemme siis mitä todistettavammin koivukansaa. Valkea ja vakaa runko sinitaivasta vasten – Suomi. Tänään onnittelemme sinua.


Ja mikäpä on koivun kasvaessa, kun huolenaiheemme rajoittuvat hätätilajulistukseen Euroviisujen takia. Ei ihme, että rungot vääntyilevät kuin tarttuva tauti. Kyllä hätätilaan on paljon tarpeellisimpiakin aiheita. Jätän luettelematta, että eivät ihan katkea, rungot.


Ostin glögiä kättelyjuhlallisuuksien varalle. Vuoden katsotuin käsien puristelu ja pukuloisto. Harmi, että monet jättävät juhlan väliin vaikkakin perustelluista syistä. Jos joka vuosi pääsee, pääsee laiskottelukin ja vaivannäkö tätä yhtä päivää varten otteeseen. Onpahan tähän maamme arvokkaimpaan juhlaan luvassa muuta katseltavaa – vai mitä.


Tulemme näkemään ”pyhän alapään”, ellei vaatteen kantaja sairastu tai tule järkiinsä. Julkisuuskuvan ja ihmettelytulvan muistaen, voimme ihan hyvin sanoa, että tänä vuonna juhlat ovat ihan perseestä. Muistamme tämän juhla-asun varmasti vielä vuosien päästä! Pyhään alapäähän pukeutunut vaaleanpunainen vulva tuskin jättää katsojan kylmäksi. Asun nimi on sievistelty. Savossa se kuitenkin tullaan muistetaan paremmin pyhänä pil... Vaate on tosin koulutetun väen harrastuneisuuden kanssa samassa linjassa. Ovat nyt näet saaneet otteen lahkosta, jossa naiset miesten edessä kontatessaan tarkoilevat pyhää suunantoa. Jos vulva on pyhä, kai pussaaminenkin pyhässä suunannossa tehdään kuvitteellisesti samaan osoitteeseen.


Tulee niin suuri myötähäpeä, että tekee mieli pyytää anteeksi, vaikka en ole asian kanssa missään tekemisissä. Ensin pyydän anteeksi Jumalalta, joka luotsasi meidät vapauteen. Sitten pyydän anteeksi Suomen kansalta, joka haluaisi antaa arvokkaan kiitoksen sotaveteraaneillemme. Perse päällä tulee pyllistäneeksi korvaamattomalle omaisuudelle, vapaudelle. Vaan jospa koettaisimme samaa itäisen ystävämme suhteen. Jäisivät varustelumiljoonat muuhun käyttöön. Ja lopulta pyydän anteeksi juhlan järjestäjältä ja kaikilta kutsutuilta vierailta. Tässä juhlassa tämä ei käy vitsistä, vaikka se uskomattomuudessaan alkaa naurattaakin ellei hävettäisi niin kovasti!


On harhaa, että meillä on varaa pelehtiä. Katsokaa Ukrainaa! Tulevissa rauhanrutistuksissa kannattaa muista psalmin sanat:” Hänen suunsa on voita sulavampi, mutta hänellä on sota mielessään. Hänen sanansa ovat öljyä lauhkeammat, mutta ovat kuin paljastetut miekat”!


Kiitos kotimaasta Kaikkivaltias Jumala ja sotiemme sankarit!