937

31.05.2026

KARVAHATTUHERNE

Lapsuudesta muistan, että jonkinmoisen juottolan huonompaa puolta sanottiin karvahatuksi. Reuhka tiskille ja pää täyteen mieluiten hyvinkin nopeasti. Palkka tuli ruskeassa paperipussissa ja kolmasosa siitä kulutettiin tiedottomuuden tilaan jo heti samana iltana. Ei ollut raittiuskilpakirjoitukset eikä Turmiolan Tommin opetukset päässeet kuultua pidemmälle.

Eilen kodit ja koulut täyttyivät ruusuista. Illalla kadut olivat kuin kaatopaikka. Tarveltävyys on taitolaji, eikä siitä tunnu kukaan piittaavan. Jos hauskuus on mitattavissa jäljelle jäävien roskien määrästä – kaikilla on näyttänyt olevan onnistuneet juhlat.

Sain olla alakoulun vieraana kevätjuhlassa. Nostan hattua kaikille ohjaaville opettajille ja lapsille, jotka vaivojaan säästämättä ja ujouttaan kavahtamatta esittivät huippuhienoja ohjelmanumeroita. Saimme yllätysnaurut ja makeat sellaiset. Matematiikan opettaja, mies, tanssi pienimpien kanssa pienten joutsenten tanssia täydellisessä balettiasussa tylliin tälläytyneenä. Kyllä heitttäytyminen antaa hyvän kuvan ihmisestä: että uskaltaa ja kehtaa eikä pelkää, että arvovalta kärsisi. Ei kärsi, kestää ja kasvaa vain!

Viime kesänä sain patioon leikattuun aukkoon riippaherneen. Kaunishan se oli, mutta kovin harva ja varovainen. Tässä on todistus siitä, että huolenpito näkyy ja kuuluu ulkopuolisillekin. Kasvulatva on kuin kovan pakkasen karvalakki, runko on vahvonut ja kukinta täydessä vauhdissa. Mutta on sitä kasteltu, silitelty ja kehuttu. Kyllä näissä tarjotuissa olosuhteissa on ollut mahdollisuus puskea näyttävyyttä vaikka millä mitalla. On saanut etu-, pää- ja jäliruokaa joka päivä! Jospa karvahattuherneeni opettaisi meitä toistemmekin kohtaamisessa. Moni huomionosoitus jää tekemättä, kun pidämme asioita itsestäänselvyyksinä. Valitse kohde ja tee koe ellet usko. Ala kiittää, kannustaa ja kohdella kuin kuningasta ikään. Nosta omaa huomion antamisen tasoasi ja katso, mitä siitä seuraa. Tätä voi harjoittaa helteelläkin!

Päivän kannustusSanat kehottivat, että pyrkikää rauhaan kaikkien kanssa. Pyrkikää myös pyhitykseen, sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa. Pyhitys on Jumalalle erottautunutta elämää! Voi sentään, ei tarvitse ryhtyä munkiksi eikä rinkiläksi. Vaikeinta pyhityselämä on tavallisessa arjessa, kun kukaan ei näytä huomaavan hyviä tarkoitusperiäsi. Pyhitystä ei voi pinnistää eikä aikaansaada omin ponnistuksin sääntökokoelmaa yllä pitämällä. Pyhityselämä on ajan viettämissä Pyhyyden Itsensä kanssa. Jumalan hyvyys kasvaa meihin Hänestä tarttumalla. Me muutumme sen kuvan kaltaiseksi, jota katselemme päivästä toiseen. Ellei siis peilikuva miellytä eivätkä myös omantunnon syytökset – vaihda kuva Herraamme ja Vapahtajaamme. Hänen läsnäolonsa tuo meissä esiin parhaimpamme, pikkuhiljaa ja pienin askelin. Mutta tuo kumminkin. Jumala ei kehota meitä pyhittymään ilman Hänen antamaansa apua ja neuvoa. Ei läksyä eikä läksytystä, vaan sitä, että Herra, tässä minä taas olen paljon pieleen tehneenä. Korjataan ja koristellaanko jollakin paremmalla!