853

30.01.2026

ITKUMARKKINAT

Älähän nyt ystävä hyvä itke. Kyllä tämä tästä ja kyllä se siitä. Tutut sanat, usein toistetut. Ennen todettiin, että ei auta itku markkinoillla. Markkinat menevät menojaan ja itku kulkee kulkujaan. Suurin osa ei edes huomaa kyyneleitäsi. Naurumaraton, maksettu tai tahaton, on itkun ilmestysten tiellä. Meidän pitäisi kuitenkin vaihtaa itkuvirttä: että anna tulla tuutin täydeltä. Itke joka kolkka sielussa ja mielessä putipuhtaaksi. Nauru parantaa, mutta itku peruskorjaa ja eheyttää. Itku on niin hyväksi ihmiselle. Samoin on lähimmäinen, joka ei kaihda eikä pelästy toisen itkua!

Minulta vasta kysyttiin, että tiedänkö, mikä on maailman yleisin koirarotu. En vain tiedä, olen kokenut sen. Se on tyttärenkoira tai vaihtoehtoisesti pojankoira. Hevoskastanjasiskollakin on yhtäläinen viikonloppu. Pojankoira siellä vaatii mummoenergiaa ja tyttärenkoira täällä omia rapsutuksiaan. Naapuruston vielä työssä käyvä pariskunta juoksutti narun päässä mukavaa karvapalloa. Niin, tämä on meillä vain hetken hoidossa, tyttärenkoira. Korvasin hymyllä, mitään en virkkanut, että uskokaa nyt noita puheitanne. Yhä vieläkin vain suorittavat sitä hetken kestävää ulkoilutusta. Tyttärenkoiria riittää – ja hyvä niin – onhan niistä iloa ja seuraa mummolankoirinakin. Hoitamatta jätetyt ja hyljätyt koirulaiset voitaisiin laittaa hoivakoteihin. Olisipa riemu, kun koira saisi oman mummon tai pappa juttukaverin. Miksikä ei! Eläimeltä saatu varaukseton ihailu ja toveruus tekevät meille kaikille hyvää. Ja voisivat olla turvanakin siellä, kun hälytykset eivät kuulu. Haukku kuuluu, jos sen tekee oikeassa kohdassa. Ja noutajat, hoitajannoutajat vasta haluttu rotu olisikin!

Isomummon kirja-aarteista löytyi 1953 painettu laitos Fredrik Wislöffin kirjasta ”Sinä voit voittaa ahdistuksen”. Eivätpä ole aihepiirit miksikään muuttuneet. Samat virret itkien tai nauraen! Samassa kirjassa pohdittiin myös silloisen median aiheuttamaa ahdistusta: lehdistö ja telkkari tulisivat pitämään ihmiset ahdistusten loppumattomissa aihepiireissä ympäri maailman. Sama vika rahikaisella – siis tämän päivän ahdistusten aiheuttajilla, tosin monta kertaa suurempana kuin edeltäjänsä. Wislöff laittaa ahdistuksen mielenkiintoiseen viitekehykseen. On kysymys elämänjanon ja elämänpelon vuorovaikutuksesta. Jos tiemme käy liian siloitelluksi, rairastumme elämänpelkoon. Yhtä aikaa käy niin, että kaiken saaneena menettää myös elämänjanon, koska kaikki on jo saatavilla tai peräti saavutettu. Mitä hoksaisin pyytää, sitä saan. Mutta jos ei ole enää pyydettävää, mitä tällä elämällä oikein tehdään. Ihmiselle tekee hyvää saavuttaa itse: siinä hommassa otetaan elämä haltuun ja pidetään elämänjano oikeissa mittasuhteissa. Mutta mitä ihmettä. Kun sammutan vielä helpoksi tehtyä elämänjanoani, muuttuvat uhkakuvat elämänpelossa yhä suuremmaksi. Sanovat, että suuri puu tarvitseee tuulen haastetta kasvaakseen vahvaksi ja sitkeäksi. Täysin tyynessä ei kasva minkäänlaista vahvuutta. Kun hellettä helpottava pieni virekin astuu paikalle, katkeaa runko, joka ei ole oppinut vastaanottamaan vastoinkäymisiä. Olisikohan opittavaa, vanhasta kirjasta. Minua ette kaada ettekä katkaise on sisäinen taisteluvarustus, jota jokainen tarvitsee. Ja se kehittyy kaikkine keinoineen vain tositilanteissa. Virtuaalivoimasta ei ole hyötyä siinä elämässä, jota olemme tänne tulleet synnyttämään ja saavuttamaan. Jaa, että vastavirtaa … Polskitaaan sitten sitäkin kiivaammin!