918

28.04.2026

ILMAN SARVIA JA HAMPAITA

Enää ei saa lautasellista kaurapuuroa viidellä pennillä, eihän pennejä enää edes venytetä. Mutta sarvimakaroni se sen kuin porskuttaa suomalaisten ruokapöydissä. Sitä saa syödä ilman sarvia ja hampaita. Sopii siis kaikille, keliakikoillekin ilman gluteiinia. Mikä makaronin ylistyslaulu tämä nyt sitten muka on? Ei mikään, ajattelin vain katsoa, miltä sarvimakaroni näyttää nauravana. Vaihtelu virkistää – sopivissa mittasuhteissa – aldente!

Hyvinvoinnin asiantuntija kertoi, että hyvinä päivinä hän kysyy itseltään miksi kysymyksiä. Tähän saakka meille on kerrottu, että ei ainakaan turmiotilanteissa kannata jankata miksijuttuja, vaan porskuttaa eteen päin tai edes johonkin suuntaan. Itse olen ajatellut senkin, että kipeimmät miksi kysymykset selviävät ehkä vasta Taivaassa – mikäli se siellä enää meitä juurikaan kiinnostaa. Mitä siis tänään kysyisin itseltäni! Olisiko se itsekeskeisyyden näkökulma vai kehityksen. Koko maailmankaikkeuden tutkimus on edennyt miksi kysymysten takia. Millä kysymyksellä itse etenisin siihen hyvään suuntaan. Kuulkaa kamalaaa, en keksi yhtään kysymystä. Joko olen ihan toivottomuuden tilassa tai sitten kaikki on verrattoman hyvin. Tuliko nyt hetken takku – ja jos tuli, miksi.

Ajattelen tähän väliin kielen huolia. Seuraan mielenkiinnollla yhä koulunuorison kirjaviisauden saavuttamista. Äidinkielen opinnot saavat minut sopivasti sekoamaan. MIKSI äidinkieltämme ei opeteta niin kuin vieraita kieliä. Niiden oppiminenhan perustuu lukemiseen ja kuulemiseen ja ennen kaikkea puheen tuottamiseen. Minusta tärkeämpää kuin sanan adjektiivi ymmärtäminen, on osata tuottaa niitä mahdollisimman monta ja vieläpä samasta asiasta. Peruskouluun ei kuulu ensisijaisesti kielitiede sen kaikkine rakenteineen ja nimityksineen. Kielen käyttö osana persoonallisuutta on sijoitus tulevaisuuteen. Kieli, jota käytämme tavalla ja toisella – on käyntikortti meistä itsestämme. Emmekö opi vierasta kieltä niin, että aloitamme haparoiden: hello. Sama juttu äidinkielessä: määrällä laatua ja sitten vasta tarkkuutta kieliopin suhteen, jos tarvis on. Sama pätee kotouttamisopinnoissa. Puhukaa ja kannustakaa vuorovaikutukseen puheella ja kehon kielellä – ja hyvä tulee.

Väittelytaidon voima on lähes unohdettu äidinkielen kehittävistä opinnoista! Ehdotan sen palauttamista mitä suurimmassa määrin. Miksi? Väittely- kun ei sallita juupas – eipäs puhetta – pakottaa ajatteluun ja tarkoituksenmukaiseen sanojen käyttämiseen. Tämä taito ei kuulu pelkästään politiikoille. Itse väittelin lukiossa aiheesta: tarvitaanko Suomessa ilotaloja – aiheesta. Minun oli määrä olla se puolustava osapuoli. Ja hyvin puolustinkin: äänestys siitä, kumpi puoli voitti, tuli ilotalojen hyväksi. Niitä saataisiin joka niemen notkoon ja saarelmaan. Purra ei olisi tykännyt: perustelinhan hyvin, miksi eläkeikää pitäisi laskea huomattavasti ja miksi asiakasmaksuihin tulisi antaa valtion tukea! Heh! Keskustelutaito on itsessään taito: en ole samaa mieltä väittelyssä esittämieni näkökantojen valossa, mutta perustelemiseen voi oppia ja puhua sitten vaikka suolan sokeriksi. Tämä on kielen pääomaa! Etsitään sopivia sijoituskohteita.