897

01.04.2026

HUOPATÖPPÖSTEN HÖPINÄÄ

Taisin nyt tulla antaneeksi piispalle ihan uuden lisänimen. Mutta hän on sen ansainnut. Jari Jolkkonen on esimerkillinen pääsiäispiispa: hänen dokumenttiohjelmansa Ristin miehestä on kaiken kiitoksen arvoinen. Aion katsoa uusinnatkin, jos niitä joskus saadaan. Ja ajoitus on ihanteellinen: tosiasiaa Jeesuksestamme aikana, jolloin yhä harvempi tietää Hänestä yhtään mitään. Piispa evankelioimistyön keskiössä – esimerkillistä ja hienoa! Laitanpa palautetta hänelle itselleenkin! Eikä pönötystä eikä pelleilyä, vaan asiaa, vaikkakin paikoin savoksi lupsakkuuden lisäämiseksi. Ja mikä ihana nojatuolimatka ilman tosimatkan rasituksia!

Lapsuuden tuttipulloterapiaa! Mitä ihmettä? Olen pannut merkille ihmetyksiini, että kovin monella on jonkin asteinen juomalaitos kannettavanaan ihan tavallisessa arjessa, jossa ei ole kysymys lenkkeilystä. Ja muoti on otettu mukaan: asuun sopiva väri ja hyvä merkki tietysti. Olen niin vanhan kasvatuksen tuote, että omana aikanani on pidetty juomista ja syömistä julkisella paikalla sopimattomana. Ei tietysti ruokapaikoissa, vaan kadulla kuljeskeltaessa. Onko nyt niin, että ihminen ei selviä yhtä hetkeä ilman suuhun pantavaa ja nesteytystä. Meillä on tapakulttuurin puitteissa juomaongelma. Ahdistaa ellei saa ottaa kulausta silloin, kun mieli tekee. Vähän kuin lapsi, joka spontaanisti itkee tutin perään, kun sattuu muistamaan sen. Lohtupullo!

Näyttää pahasti siltä, että olen taas ottamassa arvioijan osan, vaikka sitä minulta ei ole pyydettykään. Laitan siitä syystä tähän kevennyksen, että voin hyvällä mielellä jatkaa jaarittelua seuraavassa kappaleessa. Ote on omaishoitajan arjesta. Istuksin ensimmäisiä kertoja etupation pihakeinussa toppatakissa ja nilkkahuopatossuissa. Kuuluuu omituista jympsettä. No, sitähän kuuluu talon takaa, kun auton ovia ja takaluukkuja suljeskellaan. Tai sitten on taas jonkun kevättä rinnassa olevan nuoren kulkupelissä bassot täpötäysillä. Kotvan kuluttua piipahdan sisälle. Mitä täällä on tapahtunut! Isomummolla on muovipussi jalassa ja tuppoja veren tyrehdyttämiseksi sen sisällä. Isomummo nauraa hohottaa: unissakävely on palannut lapsuudesta vanhoille päiville. Läksin toilettia kohti kulkemaan, mutta matkalla piti pysähtyä tappelemaan leijonan kanssa. Potkin sitä niin tehokkaasti kauemmaksi seinää vasten, että varpaat vahingoittuivat. Siihen heräsin itsekin. Kylläpä olivat leijonan hampaat keltaiset ja likaiset!

Sinnikkäästi sanon aina, kun voin, että asunnottomuus on yhteiskunnalta heitteillejättö ja rangaistava sellainen. Ja hyvä on, että eduskunta pakotetaan puhumaan köyhyyskriisistä muutenkin. Tällä hyvinvoinnin tasolla näinkin velkaisena kansana olemme tekemässä kardinaalimunauksen ja suuren synnin. Meillä on varaa pitää huolta lähimmäisistämme! Korjatkaa rakenteet ja antakaa ihmiselle perustuslailliset mahdollisuudet selvitä huonosta päivästä parempaa kohti. Ei ole mikään uutinen, että työvoimaviranomaiset eivät saa mitään aikaiseksi. Ei ole ihme, että hyvinvointialueet kaatuvat byrokratian sokkeloihin ja syövereihin. Yritämme niin kovin luoda toimintaa, jota ei voi rikollisesti käyttää hyväksi – että varsinainen työ ja asia hautautuu pimentoon ja oheistoiminnot, jotka eivät johda mihinkään, vievät tositoimilta ajan ja voimavarat.

Huomaattekos nyt. On juuri puhuttu peruskoulun uudistamisesta ja jo parin päivän sisällä otsikoidaan seksuaalikasvatuksesta. Tämäkö on tärkeintä! Kaikeksi onneksi asia oli tällä kertaa parempi kuin odotin. Puhuttiin puolueettomasta seksuaalisuuskasvatuksesta. Esitettiin huoli, että esimerkiksi Setan kutsuminen kouluun on katsomuksellista. Miksi siis kristillistä seksuaalikasvatusta ei saisi tarjota omaksuttavaksi tai ainakin tiedon lisäämiseksi. Suomessa eletään vielä niin, että kodit määräävät. Vanhemmat hoi – te voitte vaatia lapsellenne vapautuksen kaikenlaisesta katsomuksellisesta opetuksesta. Jos katsotte, että annettava opetus on vakaumuksenne vastainen – ei ole pakko osallistua. Marinan ja päivittelyn on muututtava teoiksi. Muusssa tapauksessa vieraat ihmiset päättävät, millainen kasvatussisältö on hyväksi kasvavalle sukupolvelle. Ja niinhän jo aika lailla onkin. Otetaan vaikutusmahdollisuus siis sieltä, mistä sitä voi vielä löytää.

Pikkunarsissit opettavat elämäntaitoa. Pakkasyön jälkeen ne ovat patiolla ihan nuupallaan ja kylmän horteen kuorruttamia. Vaan eipä tarvita kuin pari ensimmäistä päivän sädettä, kun ne ovat jo valmiita nousemaan kukoistustaan kohti. Mitä niiden koodiin on kirjoitettu sellaista, että salaatinkin pitäisi ottaa opiksi. Salaattitupsu samassa ajassa ja paikassa patiolla jäisi sille luupatukselleen ja roskiin heitettäväksi. Narsissologiassa on selvittämisen arvoisia seikkoja!