914

21.04.2026

HOIVAHÄPEÄ

Oppia elämä kaikki! Heittää viuhautin katkenneen orvokin yli lasiaidan. Sinne meni, kun ei ole oikea roska. Tunnin päästä Heikki tulee sisälle kuvan kanssa ja nauraa: oletkos nähnyt hopeapajuaidan orvokkeja kukkivan. Heittämäni kukka oli löytänyt laskeutumispaikan raja-aidasta. Siis oikea rajakokemus: meille opiksi, että murtuneena ja poisheitettynäkin on aina joku merkilllinen mahdollisuus selviytyä!

Ikäihmisten kanssa on eri asia: ei saa heittää yli laidan. Emmekö nyt saa kuria ja järjestystä hoivakoteihin. Liian monta raflaavaa otsikkoa! Hoivakoti on uutisoinnin mukaan paremminkin rangaistuslaitos: heitteillejättöä, tappoa, raiskauksia, väkivaltaa ja itsemääräämisoikeuden mitätöimistä. Vanhuksemme elävät jokapäiväistä selviytymistaistelua yksin kotona tai kaltoinkohdeltuina laitoksessa. Älkää puhuko minulle sivistyksestä tai tasa-arvosta yhtään mitään! Tästä ei puutu enää kuin vedonlyönti: miten kauan luulette ukon vielä kykkivän, minä veikkaan korkeintaan kahta viikkoa.

Kirkkokin syyllistyy hoivahäpeään! Nyt siellä on herätty rukouksen laajennusta harkitseviin käytänteisiin. Ryhdytään muuttamaan ja monipulistamaan rukouskäytänteitä. Toimituskirja saa uutta sisältöä. Voi sentään – rukous ei ole koskaan toimitus, ei edes seurakunnan yhteinen, missään olosuhteissa. Jos rukous on kirkollinen toimitus – on se kuollutta löpinää. Rukous on elämää, hengittämistä, aktiivista vuorovaikutusta ja yhteiselämää Jumalan kanssa. Rukous on jatkuvaa, hiljaista puhetta Jumalan kanssa: monesti ilman sanoja, ajatusten tasolla. Hirveä kirkkoharha! Ja mistä moinen harhautus mahtaa saada alkunsa. Siitä tietysti, että kirkko haluaa ottaa oppia ja samankaltaisuutta muista uskonnollisista yhteisöistä. Luterilainen ei ole juuri piskotellut vettä kirkonmeiningeissä eikä heilutellut suitsutusastiaakaan – mutta nyt siihen on opeteltava. Miksi? Ihan vain siksi, että hengellisten yhteisöjen on tarkoitus pakkoyhdistyä yhtä ainoata ja oikeaa globaalia kirkkoa varten. Huutavan ääni täältä erämaasta – ettekö te huomaa tätä pakkosiirtolaisuutta ihan toiseeen todellisuuteen. Kirkko ei tiedä rukouksesta yhtään mitään, jos se vasta vuoteen 2030 mennessä alkaa siunata odottavia äitejä, eläkkeelle siirtyviä, elämänkriisissä kamppailevia ja koko luomakuntaa. Mitä ihmettä se on tähän mennessä tehnyt! Aito rukous on elämän käytetyin apu ja turva ihan kaikenlaisissa tilanteissa ja asioissa. Kaiken puolesta voi rukoilla: rukoilkaa lakkaamatta. Mutta niin kuin Sinä tahdot Herra, ei minun vajavaisen ymmärrykseni ja tahtoni mukaan.

Yhteiskuntien hoivahäpeään kuuluvat sekä kulkutaudit että nälkä. Niillä ei saisi tehdä tulosta, siis tuotteistaa niitä tämän maailmanajan sanoituksen mukaan. Viimeisin pandemia ja koronarokotteet ovat yhä kiistanalainen aihe, mutta rahaa niillä tehtiin ennennäkemätön määrä. Nyt meitä saattaa uhata globaali nälkä: kurniva vatsa on uusi normaali, päivittäinen todellisuus. Herra on puhunut tästä monille omilleen, myös itselleni. Et voi varautua oikein millään tavalla. Vaikka sinulla olisi omat kanat, peltotilkku ja lähde – tulee valtiohoiva ottamaan ne yleiseen käyttöön. Usko nyt hyvä ihminen ilman pelon käsistä karkaamista: meillä on vain Jumala. Jos kerran olemme nähneet ja kokeneet Jumalan Jeesuksessa – opi ja ole turvallisella mielellä. Sinulla ei ole varastoja, mutta Jumala luo tyhjästä ja vielä enentääkin siitä. Herra pitää huolen omistaan aina ja joka tilassa. Siinä on oikea varautumisemme. Minulla on nälkä Herra: ruokithan lapsesi. Ruokkimisihmeet ovat totta! Ja mitä rukouksen käsikirjaan tulee, laittakaa siihen nyt sitten tämäkin toimitus: rukous nälkähädän sattuessa. Vuoteen 2030 mennessä lisäys saattaa olla merkityksellinen kirkollisesta perspektiivistäkin katsottaessa.

Maatalouden näkökulmasta olen oppinut, että eläinten jätöksilläkin on arvo arvaamaton. Iranin sota ja lannoitepula mielessä pitäen meillä pitäisi olla kakantekokoneita. Ihmisten ja koirienkin jätökset ovat kasvatusainetta. Kompostointi ja kuivakäymälä omassa pihassa tuottaa kasvun aineksia yli oman puutarhatarpeen. Muistatteko entisajan hevoskärrit, jotka kuljettivat sitä itseään lemuvanaa unohtamatta. Kyllä meillä on lannoitetta. Se pitää vain kerätä. Ja biojätekeräys ja sen käsitteleminen on mahtava neuvo tähän hätään. Keksitäään vanhoista uusia käytänteitä: onhan kysymys loppumattomasta luonnonvarasta. Eikä tule saastuttavaa ylilannoittamista!