800

23.11.2025

HIRRESSÄ

Valitsivat taas Suomen kauneimman kodin! Ja kaunishan lopputulema olikin. Metka tämä suomalainen mielenmaisema: vanhaa hirttä, mielummin piilukirveellä veistettyä. Ei ihan museo, mutta melkein. Erikoista tämän vuoden voittajassa oli se, että tavalliset mukavuudet pesutilojen suhteen eivät mahtuneet päärakennukseen. Mikäs eläkeläisten on hiippaillessa pesulle milloin mielivät ja viitsivät. Kotien kouluarki ja työssäkäyminen mahtaisivat antaa ihan toisenlaisia lisähaasteita elämiseen noissa olosuhteissa. Veikkaan, että vaikka kuvissa ei näytetttykään, jossakin sopessa on verkkovirralla jätökset polttava pytty yöllisiä pakkokäyntejä varten. Me vanhenevat emme ole tankkialuksia, eivätkä nuoremmatkaan kovin sataprosenttisesti. Helpotushotellille on tarve arkena ja varsinkin sisäsellaiselle sairastuttaessa.

Olen itse asunut ainakin 30 vuotta ikivanhoissa hirsiseinissä. Ensimmäisenä muuttotalvena itkin katkerasti, että haluan sittenkin Alvar Aaltomaiset seinät. Sillä tarkoitin puhdasta ja valkeaa! Myös vaivatonta. Se oli aikaa muutosvastarinnan kanssa: halu olla maaseudulla ikivanhassa talossa, ja toisaalta halu ihmisten ilmoille luksuspuitteisiin. Mutta hirret veivät voiton. Ja niin kävi tämän vuoden kisassakin. Vanhojen seinien huoku on turvallista ja rauhoittavaa. Hirsiseinät tavoittavat sielustamme jotakin syvintä, kuin kohtuun palaava ajatus ja turvallisessa keinunnassa oleva vauvaihmisen tunne, joka ei maailman pahuudesta tiedä. Ikihonkien tai vanhojen haapojen tuutiva syli!

Kotitalouskone minussa tekee ikävän ihmisen. Vanhimmat hirsiseinät olivat kuivan karjanlannan ja sammaleen tilkitsemät. Nämäkin seinät on pakko joskus puhdistaa. Imuri onnistuu, rätti tikkuilee vuolupintaan. Hankala ja pitkäveteinen homma, jossa lastulevyseinät siintävät tavoittamattomana toiveeena. Mutta vuoden pölyt pussissa muuttavat ajatukset taas toiseen suuntaan, kunnes on aika uuden peruspuhdistuksen.

Onneksi koti ei ole seinät, vaan paikka, missä sydämet asuvat! Ihmiset tekevät kodin. Ja kodin voi rakentaa kovin puutteellisiinkin olosuhteisiin, jos kodiksi kutsutussa asuu rauha ja luottamus toinen toisemme yhteydessä. Sama se on joulun kanssa. Joulu asuu sydämessä, ei pakettien paljoudessa ja notkuvissa ruokapöydissä. Yksikin onnelliseksi tehty ihminen tuo joulumielen paremmin kuin paksu viipale kinkkua tai suuri pala suklaata. Naapuri sai jo hyvissä ajoin isomummon kutomat pilkkisukat. Lämpöiset jalat, parempi mieli! Postilaatikosta niitä kaivaessaan kohdattiin sattumalta. Ystävämme hymyili kuin räystäs ja heilutti sukkapussia yläpystyä hyppien. Paras kiitos, minkä olemme saaneet pitkään aikaan. Ei lahjan arvo, vaan antajan ajatus toisen hyväksi.

Joulun puurokauha pysähtyy maailmanrauhan sekoituksessa. Lähellä olevat ukrainalaiset miettivät tulevan talven kylmyyttä ja kurjuutta: selviämmekö vielä yhdestä sellaisesta. Rakkaamme ovat loppuun väsyneitä ja niiden olosuhteet, jotka eivät ole rintamalla, taakoittavat kuitenkin sotivien sydämiä. Miten mahtavat pärjätä. Saammeko vielä viettää yhteisen joulun olivatpa seinät millaiset hyvänsä. Auta Herra kärsiviä lähimmäisiämme. Uutta Suomen kauneinta kotia etsittäessä mukaan voisi liittää haasteen Suomen sydämellisimmästä kodista. Seinistä ei ole niin väliä, kunhan ovet ovat auki kulkijan kulkea. Jeesus syntyi talliin ja majoittui eläinten ruokintakaukaloon. Olosuhteista viis. Kun on Jumalan suunnitelmassa, voi syntyä suuriin!