912

19.04.2026

HETI KÄTTELYSSÄ

Sipulinsäilytysastia näyttää meille pitkää nenää. Ihanaa! Kasvakoon pitkäksi! Vihreät versot niiden kaikilla olemisen tasoilla saa hyvän olon kirvoituksen kumpuamaan meissä. Miten ihmeellinen elämä – sipulillakin.

Heti kättelyssä on naurettava. En jaksa moralisoida. Päätin valita kunnioittaa poikkeuksellisen hyvää ammattitaitoa. Mitä vikaa taivaalle piirretyssä peniksessä on. Tehkää perässä – nimittäin lentokoneella. Olisi siinä vihollinenkin hämmästynyt suomalaista miesvoimaa. Väistelemme peniksiä kaiken arjen – kuvaa, puhetta, ihan kaikkea siihen liittyvää. Ja sitten kun joku tekee taivaalle Picassomaisen piirroksen tupsuineen kaikkineen – otamme etäisyyttä ja heristämme etusormea. Antakaa meidän nauraa. En ole pylly-kakka-fani näissä puheissa enkä piirroksissakaan, mielummin ei. Mutta maailman luonnollisin elin, jota ilman emme menestyisi. Ja sitä paitsi: muistatteko eduskunnan pippelikortit. Taivaspiirros on paljon tasapuolisempi suuremmalle joukolle ihmisiä. Eduskunnan korttilähetykset menivät harvoille ja valituille. Nyt saimme demokraattisen postin – kaikille.

Tässä samassa kättelyssä kerron, miten katsoin vihan ja katkeruuden kasvamista pienestä pitäen. Kun lapsi joutuu selviytymistaisteluun ihan liian varhain ja katselee sivusta monen muun menestystä, alkaa kasvaa se sukupolvi, joka ei suostu enää ja pistää ranttaliksi. Noin kymmenkesäinen tyttölapsi seisoi kaupan kassalla ennen minua asioimassa. Ilman päällysvaatteita. Lieneekö äidin asialla vai huolehtimassa omasta iltapalastaan. Ostoksiin kuului pienin mahdollinen punalaputettu ruisleipä ja sitten eineslihapullat – voileipätarpeet ehkä. Ei hedelmää, marjoista puhumattakaan. Karu ateria ellei kotoa löydy muuta höystettä. Lapsi aukaisi nyrkkinsä ja maksoi ostokset ruppyisellä kympillä. Niin, ihan normaalia. Mutta olisittepa nähneeet lapsen kasvot, silmät varsinkin ja kireät suupielet. Siinä tuli huuto: mitä se teille kuuluu; kai ihminen saa syödä mitä haluaa; ja mitä toljotat, anna minun olla. En katsonut enkä toljottanut. Kurkkua kuristi, kun kättelin köyhyyttä sen lapsiin kohdistuvassa otteessa. Pieni ihminen ja ison katkeran ihmisen ajatukset. Siitä kasvavat teot – hoi yhteiskunta. Köyhyyden kättely!

Jumala on nähty Jeesuksessa. Miten Hän olisi toiminut tuossa kaupan kassalla. Olisi yksinkertaisesti rakastanut lapsen mieleltään vapautuneeksi ja ruumiiltaan ravituksi. Olisi valuttanut elämään iloöljyä ja tarjonnut selviytymistaisteluun katkon, ehkäpä katkaisun. Mitä minä voin tehdä! Saan siunata hiljaa ja pyytää parempaa – on se jostakin kotoisin; vastaus ainakin Taivaasta tuohon elämäntilanteeseen tuotu.