728

21.07.2025

HELLESUMU

Aivosumua syytetään milloin mistäkin syystä, kun joku asia ei ota putkeen mennäkseen – eikä suurempaankaan rööriin. Ja helteen lisävaikutus perussumusteluun antaa lisäpotkua takkuileville ajatuksille ja teoille. Pidin pätkäloman. Yritän nyt muutamalla rivillä päästä kirjoittamisen makuun, inspiroivaan sellaiseen! Pikainen kulttuuripläjäys antoi muistutuksen siitä, että tätä matalampaakin tälläistä on syytä anniskella – ellei muille niin ainakin itseni iloksi.

Omaishoitajan arki on sellaista kun on hoidettavan arki aikoinaan ollut. Koska kirjallisuus on kuulunut äitinä suurimpiin hyveisiin, olen itsekin elänyt sen vaikutuksen alaisena. Mutta kertausta näytän tarvitsevan. Tuli helleaamu ja vakava huoli siitä, että äiti ei enää muista seitsemän veljeksen nimiä. Neljä muisti, mutta kolme puuttui. Sano nyt sinä. En muistanut edes yhtä paljon kuin äiti. Googletteluksi meni ja sitten yhdessä iloittiin koko nimirimpsusta. Mihin se minua auttoi ja kuljetti. Ei mihinkään muuhun kuin huomioon siitä, että putoavat ne veljekset omastakin päästä, vaikka niillä ei yhtään laskua olekaan tullut maksetuksi. Ja äidin ilo tietysti! Elleivät ole huomenna päässä, googletetaan uljaasti uudelleen!

Laumasuoja sana puistattaa minua. Se tuo mieleen korona-ajan kauhut ja väärät tekemiset ja tekemättä jättämiset. En halua kuulua aivottomaan laumaan, mielummin joukkoon, järjestäytyneeseen ja järjelliseen sydämen kanssa. Tästä minulla on hyvä esimerkki. Viime kesän trendi toimii tänäkin vuonna. Omenapuussa ovat raakileet ja uudet kukat: runkoa pitkin kiipeävät kärhön kukat tietenkin. Meillä on siis omena-alan sarjakukkija! Hankkikaa tekin. Kaunista ja hämmentävää.

Musiikkipäivien ihastuttavaan antiin kuului huikea pianomusiikki ja sen sekaan ripoteltu riemastuttava lyriikka. Ja mitähän mahdoin oppia navetan ylisillä muutakin kuin, että lehmät ovat jo aikoja sitten vaihtuneet kulttuurin tekijöihin. Vaikka vain keskiverto musiikki – vaikka nyt Suomen parasta tarjoiltiinkin – virittää sielunmaisemaa sellaisiin sfääreihin, että on meterologeillakin kertomista. Ja lyyrisen puolen hoito oli hyvä. Muistutettiin mieleen, että rakkaus on työtä. Ja kyllä on! Sama, sanoisivat nuorimmaiset. Toinen oivallus värssyissä sanoi, että vapaus on meissä! Onpa hyvinkin. Raamattu kehottaa: älkää antako uudelleen sitoa itseänne, kun olette kerran päässeet vapauteen vapautettuina. Velvollisuudet ja vaateet eivät vie vapauttamme. Yliminä tai yllytyshulluus saavat meidät tekemään päätöksi, joilla ihan itse sidomme itsemme ilman ainuttakaan ajatusta päästää vapaaksi. On siis asioita, joille voi jotakin. Toiset jutut on osattava vaarin pitäen ennakoida, että ei joutuisi sudenkuoppaan. Ja sitten on asioita, jotka kaappaavat meidät ja alkaa selviytymistaistelu. Pyydetään suojatulta ja kunnon kompassi turvasatamaan palataksemme.

Voihan pillimehu! Juominen kesti noin puoli tuntia väliaika mukaan lukien. Viimeinen imaisu oli ajatuksissa: ja vaikka posket lommolla sitä yritin, tippaakaan ei herunut rohtuneille huulille ja kivenkovaan kitalakeen. Mitä ihmettä. Painoa on purkissa ja loisketta myös. Ilman draamaa tuli mieleen hiekka-aavikko ja kangastus siitä, mitä helteen aikaansaamat aistiharhat saavat aikaiseksi: mehua, tahtoo mehua! Kohotin pilliä ja pelkäsin tuketta. Kiitos direktiivien – pilli oli tuossa kahdessa vartissa ehtinyt liettyä mehun sekaan. Oli vain pieni kuiva holkki, joka ei mitenkään voinut toimia superimustani huolimatta. Juodaan sitten tulevaisuudessa aina vain puolet. Syyttävät sitten hävikin tekemisestä ja elimistö kohottaa varoittavan sormen pillin kuidun ja liima-aineen nauttimisesta. Kaikki on pilalla. Kaikki!