850

28.01.2026

HÄLYTYSKELLO

Mainiota. Pieksämäen kirjaston lainakirja löytyi yli 6000 kilometrin takaa kotiin. Sille on laitettava paikka erityishyllyyn tai huomiopaikka osioon matkailu. Kirja löytää siis aina kotiin ja tiedättehän tämän: hävinnyt kulta aina omistajansa luo.

Terveystyöstä olen eri mieltä, vaikka vielä ihan tästä ette voikaan päätellä, mistä mielipiteessäni on kysymys. Kirjoittivat, että jos työpäivän jälkeen tekee vastustamattomasti mieli oikaista sohvalle ja torkahtaa – on syytä hakea apua. Arvaan, en lukenut, kun pimittivät maksullisille sivuille. Tietysti analysoivat ankeuteen ja ahdistukseen tai sitten syyllistettyyn siihen johonkin, josta kumpuaa selityksen makua. Meitähän ohjelmoidaan kuin robotteja. Jotakin vikaa mielestäni on ihmisessä, joka ei osaa pysähtyä eikä ainakaan hiljaisuuteen. Pakkotahtia sinne ja tänne. Suorita ja suorita – nopeamman lopun näät! Ja mitä mittavammin puuhastelet sitä vähemmän ajattelet – ja niinhän robottien kuuluukin. Robotteihin syötetään harkittu tieto. Muu meno deletoidaan välittömästi.

Olen ehdottomsti sitä mieltä, että työpäivän päälle pitäisi saada katko, vaikka vain 15 minuutin kupla silmät ummistaen, että tulee taukopaikka, josta voi jatkaa uudella ohjelmalla. Ei saa unohtaa luovaa lepoa! Eikä saa unohtaa ikävystyttävää tekemättömyyttäkään, koska juuri niissä hetkissä löytyy uusi vaihe ja vivahtehikkaat venkoilut. Lepää ja pitkästy – ja kohta kolahtavat tuhannen taalan ajatukset.

Tuomiopäivän kello tietää kertoa, että tänään kohtalokkaisiin viisarainasentoihin on enää 85 sekuntia. Juu: atomisotaahan ne tietysti mittaavat suhteessa maailmanpolitiikkaan – mutta loppu kuin loppu. Kitumista ei lasketa, vaikka joku bunkkerissaan selviytyisikin. Tätä uutista ihmisviisaudesta ei ehkä olisi tarvitttu juuri tähän – ihmiset kun tarvitsisivat vähän hengähtää kaikista katastrofeista. En pane painoa ihmisten viisareiden liikuttelemiselle – muulle tuomiolle kuitenkin panen.

Tuomiopäivän kello lähtee pienesti pielessä olevasta ajatuksesta, siitä, että asioiden tola tietäisi loppua tai jatkoa. Ei se niin mene. Tuomiopäivä noin poismenoa ajatellen tulee jokaiselle henkilökohtaisesti usein kutsumattomana vieraana. Tämän takia pitäisi olla viisauden viisarit viritettyinä! Huomisesta ei kukaan voi mennä ei omalta osuudelta eikä toisen – takuuseen. Jumala määrää, säätää ja päättää. Vain Hän liikuttelee viisareita. Ovatpa jotkut patriarkat saaneet lisäaikaakin hätäisesti huudeltuaan apua. Mutta tuosta noin ajan loppumisen tuomio tulee aina ylhäältä – ei terveystiedoista eikä liikunnan huhkimisesta. Tulee tarkasti laskettuna aikana ellei muuta sovita – Jumalan kanssa nimittäin. Niin, että katse omaan kelloon, ei maailman tuomiopäivän raksuttajaan. Jumalan kelloissa on ihan omat ajat ja me olemme osa niitä.

Hyvä keskustelu. Hevoskastanjasisko sitä ihmettelemään: miksi eläkkeelle jääviltä kysytään, että mitä oikein aikovat sitten tehdä. Miten niin tehdä. Eihän elämä ole tekemistä! Ja sitten niin mitenkään. Elämä on hyvää olemassa olemista täällä maailmassa ja tulevaisuudessa se muuttuu oikeilla valinnoilla iankaikkisuudeksi ja kukoistukseksi. Ei tässä ole kiire mihinkään, mutta sen olen huomannut, että iän karttuessa minusta on tullut utelias tulevan suhteen. Että minkälaistahan se sitten on. Kuule siskokulta. Toivon hyvää, mutta malttia matkaan. Tänne jäävät saattavat ajatella, että rintamakarkuri: jätti ja lähti. Sinulla on vielä mittaamattomasti elämäolemista. Kehottavat käyttämään päivämme oikein! Hyvä neuvo, vaikka se ei puuhastelemista tarkoittaisikaan. Isot kalat köllöttelevät syvissä ja rauhaisissa vesissä eikä niissä ole paljon ruotojakaan. Laitanpa nyt silmät kiinni, pään lepoasentoon nojatuolissani ja lähden kalastelemaan!