726
06.07.2025
AARTEITA OMASTA PIHASTA
Olipa oikea aarre ja löytyikin vielä oman pihan ruusupensaan kätköistä. Olen kovasti koittanut löytää keltaista pensasruusua. Ei ole tainta ollut lähipiirissä eikä kauempanakaan. Sitten vain katselin laittamiani istutuksia päivän ratoksi – ja mitä ihmettä: vaalean punaisen pensasruusun keskeltä kasvaa keltainen pensasruusu. Miten se on mahdollista ja kuka sen punaisten sekaan olisi voinut parin kolmen vuoden viiveellä istuttaa. Otan aarteen vastaan ja iloitsen siitä. Olipa kasvu mistä hyvänsä – vaalin noita uusia oksia hellästi. Tervetuloa perheeseen – uusi keltainen elämä. Jumalalla on metka tapa yllättää omia lapsiaan!
Tänä kesäna helteet eivät ole vaatineet jääpalojen juomaan laittamista. Voi noita jääpalarasioita muutenkin työllistää. Tyttäreni värkkäsi yhdestä oikein toimivan korvisrasian korulaatikon sisälaatikoksi. Pysyvät korut erillään ja helposti valittavina. Loppujen lopuksi hyvät neuvot taitavatkin olla ennakkoluulotonta keksimistä vaille.
Nuorten mukanaan tuomat kaverit istuivat hekin ruokapöydässä. Kohteliaasti kiitettyään rojahtivat isoihin nojatuoleihin ruokalevoille. Jälkiä siivotessani kuulin poikien keskustelun. Kuule, tämä teidän mummola on kuin viiden tähden hotelli sillä erotuksella, että ruoka on ilmaista. No, siinähän se kiitos tuli kehujen kanssa. Levähtäkäähän nyt ruuan päälle ennen kuin ukki vie uimaan!
Meihin vaikuttavat merkilliset asiat. Nyt rahahäpeä on noussut otsikoihin. Taas yksi syy matalamielisyydelle. En ole ikinä hävennyt sitä, että minulla on niukasti rahaa. Miten toisilla voi olla paljon, jos kellään ei ole vähän. Sitä olen kuitenkin kummeksunut, että ihmiset eivät kestä kuulla toisen rahapulasta. Vaihtavat tarkoituksellisesti puheenaihetta. Rahahäpeä on turha häpeä. Tänään rikas voi huomenna olla niiden joukossa, joilta on mennyt kaikki. Kuka keikuttaa venettä – ja milloin kenenkin haitaksi tai hyödyksi. Olemme antaneet ihan liian suuren arvon keksitylle paperisilpulle.
Ja nyt tunnusta, että minulla on papeririippuvuus: ei rahassa, vaan rullatussa. Joskus käy niin, että yhtä aikaa loppuu sekä veskipaperi että talousrulla. Ja lautasliinatkin, jotka ovat kaiken aikaa käden ulottuvilla, häviävät vain jotenkin suita pyyhittäessä ja sormia kuivattaessa. Mummolassa sanotaan, että ei hihaan eikä housuihin – vaan lautasliinaan ystäväiseni. Kyllä on kylmäävä tunne, kun tulee ottaneeksi viimeisen arkin. Mihin minä nyt pyyhin! Olen opetellut käyttämään pientä vohvelipyyhettä taiteltuna keittiön tarpeisiin. Inhoan tiskirättejä ja muita märkääviä pöytäpyyhkeitä. Ällöjä! Mummo, lautasliinat on loppu. Mitäs minä nyt sinulle. Odotahan kulta pieni. Mummo antaa keittopestyn pienen liinan, siihen voit turvallisesti pyyhkäistä – nenäliinojakaan ei ole korissa omassa paikassaan. Miten me ennen selvisimme ilman erilaisia papereita eri tarkoituksiin. Mietinpähän vain!
Sarjakuvapaperilla on muuten ällistyttävä vaikutus ihmisten käyttäytymiseen ja jopa turistivirtoihin. Emme usko läheskään aina painettuun sanaan, mutta kun se kuuluisan sarjakuvan muodossa ennustaa Japaniin tuhoisaa luonnonmullistusta tai muuta – teemme elämään isoja muutoksia ja pelkäämme ihan tosissamme. Japanikin koki lyhytaikaisen turistikadon. Meillä ei ole alkuperäistä Mangaa. Kukahan laittelisi selkokuviksi ja kieleksi Raamatun ennustukset tulevasta. Niiden takia on aihettakin tehdä elämänmuutoksia.